Luonnollisen juoksun kurssit

Opi terveellinen juoksutekniikka helposti

Luonnollisen juoksun kurssilta pehmeä terveellinen juoksutekniikka

Juokseminen on ihmiselle luonnollinen tapa liikkua. Kehomme ominaisuudet sopivat erinomaisesti juoksemiseen. Vaikka juokseminen on meille luontaista, suuri osa juoksun harrastajista kokee erilaisia kipuja ja vaivoja. Valtaosa vaivoista esiintyy alaraajoissa, polvissa, säärissä, nilkoissa ja jalkaterissä.

Kengillä, lihaskunnolla ja juoksukilometreillä on suuri vaikutus oireiden esiintymiseen. Harvemmin otetaan kantaa juoksutekniikkaan. Luonnollisella juoksutekniikalla jalkaan kohdistuva törmäysvoima voi olla merkittävästi pienempi kuin tekniikalla johon olet tottunut.

Luonnollisen juoksun tehokurssin avulla voit välttää tyypillisiä juoksijan vaivoja. Opit pehmeämmän, taloudellisemman askeleen ja saat runsaasti uutta iloa juoksemiseen.

Mitä mieltä kurssilaiset ovat?

Paljasjalkakenkiä jo pari vuotta käyttäneenä sain viimein asiantuntevat ohjeet taloudelliseen, luonnolliseen juoksutekniikkaan. Kurssin jälkeen ensimmäinen treenilenkki osoitti sen kannattavaksi: pk-lenkillä tahti muuttui 7.30min/km -> 6.30min/km samoilla sykkeillä. En olisi uskonut tekniikan näin paljoa vaikuttavan! -Pia

Juoksun tehokurssi, joka tuo jonka opeilla välttää vaivoja ja saa lisää tekemisen iloa ja suorituskykyä omaan juoksuun. -Tyytyväinen kurssilainen

Kurssi antoi vinkit juoksutekniikkaan asiantuntevasti. Juoksuharrastuksen aloittamisen kannalta pidin kurssia tärkeänä. Suosittelen muillekin jo juoksua harrastaville ystävilleni mieluusti.

Asiantunteva koulutus, hyvä porukka mukana, henkilökohtaista ohjausta ja paljon hyvää vinkkiä jatkoon itselle.

Hyvä sisältö ja toteutus ja paljon oppia mukavalta opettajalta.

Olin todella tyytyväinen kurssilla käsiteltyihin asioihin, niin teoriaan kuin käytännön harjoituksiinkin. Oli mahtavaa saada konkreettisia, yksilöllisiä ohjeita, joiden avulla pystyin jatkamaan harjoittelua myös kotona. -MK

SEURAAVAT LUONNOLLISEN JUOKSUN TEHOKURSSIT

Tampere 21.7. klo 18-20. Lamminpään urheilukenttä.

Jyväskylä 28.7. klo 18-20. Kampuksen kenttä.

Salo 31.7. klo 18-20 Salon keskusurheilupuisto.

Vantaa 4.8. klo 18-20. Rekolan liikuntapuisto.

Tampere 11.8. klo 18-20. Jatkokurssi. Lamminpään urheilukenttä.

Jyväskylä 25.8. klo 18-20. Kampuksen kenttä.

Mitä on luonnollinen juoksu?

Juokseminen on ihmiselle luonnollinen tapa liikkua. Miljoonia vuosia sitten ihminen alkoi liikkua kahdella jalalla ja kädet jäivät vapaiksi ravinnon ja veden kantamiseen. Vielä tänäkin päivänä on heimoja, joissa ravintoa hankitaan mm. juoksemalla eläin näännyksiin.

Juokseminen on siis ollut tärkeä osa ihmislajin selviytymistä. Luonnollisen juoksun askel on pehmeä - askel alkaa jalkaterästä ja jalka itse toimii vaimentimena sen sijaan, että askel alkaisi kantapäästä voimakkaalla törmäyksellä maahan.

Miksi juosta luonnollisesti?

Vuosikymmenten ajan olemme tottuneet käyttämään pehmeitä, mutta samalla hyvin tukevia lenkkareita. Tämä on ohjannut meitä siihen, että jalka voi juoksussa iskeytyä maahan kantapää edellä.

Pehmeistä ja tuetuista jalkineista huolimatta törmäysvoima voi olla moninkertainen luonnollisen juoksun askeleen törmäysvoimaan verrattuna. Elimistöllemme on paljon turvallisempaa ja terveellisempää juosta tavalla, joka ei kuormita sitä tarpeettomasti.

Miten luonnollista juoksua voi harjoitella?

Luonnolliseen juoksuun siirtyminen vaatii himpun malttia. Jaloista löytyy yllättäen aivan "uusia lihaksia", jotka saattavat aluksi kipeytyä ja ylirasittua. Itse juokseminen on kuitenkin yllättävän yksinkertaista, kun sen oivaltaa. Onhan se meillä geeneissä.

Parasta olisi juosta paljain jaloin. Se ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Siksi tarvitsemme luonnolliseen juoksuun sopivat kengät.

Kenkien tulee soveltua luonnolliseen juoksuun. Oikea kenkä ohjaa helposti oikeaan askeleeseen.

Helpointa luonnolliseen juoksuun siirtyminen käy ammattilaisen ohjauksessa juoksukurssilla.

Sopiiko Luonnollisen juoksun kurssi minulle?

Luonnollisen juoksun kurssi soveltuu lähes kaikille. Sinun kannattaa osallistua kurssille, jos

  • olet aloittamassa juoksuharrastusta
  • haluat kehittää nykyistä juoksutekniikkaasi terveellisemmäksi ja taloudellisemmaksi
  • et ole varma juoksetko nyt oikein ja terveellisellä askeleella
  • sinulla on juoksun aikana tai jälkeen kipuja jaloissa tai muualla vartalossa

Jos olet epävarma voitko osallistua kurssille, ole rohkeasti yhteydessä ohjaajaan mika.kanervo@mixathlon.com.

 

 

Mitä opin Luonnollisen juoksun kirssilla?

Kurssin kestää 2 tuntia. Sen aikana

  • keskitytään olennaiseen eli juoksemiseen
  • ymmärrät miksi on tärkeää juosta luonnollisesti
  • opit luonnollisen juoksun asennon, rytmin, askelluksen ja rentouden
  • näet videokuvaa juoksutekniikkasi kehityksestä kurssin aikana
  • saat vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun

 

Minkälainen ohjaaja kurssilla on?

Kurssin ohjaajana toimii Mika Kanervo. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus Luonnollisen juoksun ohjaamisesta. Koulutukseltaan hän on liikuntatieteen maisteri. Mika on itse käyttänyt ainoastaan ohupohjaisia kenkiä 10 vuoden ajan ja juossut mm. maratonin FiveFingers-kengillä.

Alennus paljasjalkakengistä juoksukurssilaisille

Luonnolliseen juoksuun soveltuvat ohut- ja notkeapohjaiset kengät, jotka antavat jalan liikkua luonnollisesti eivätkä ohjaa juoksemaan kantapäillä.

Saat nyt 15 % alennuksen Feelmax Osma 7 kengistä osallistuessasi juoksukurssille. Saat alennuskupongin juoksukurssilla tai voit ostaa kengät kurssilla.

Kaveri mukaan - säästä ystäväsi kanssa 20 €

Juokseminen on hauskaa yhdessä kaverin kanssa. Ota kaverisi mukaan juoksukurssille ja säästätte yhdessä 20€. Saat edun lisämäällä kuponkikoodin"kaveri2020" tilauksen yhteyteen ja kirjoittamalla kaverisi nimen Tilauksen kommentit -kohtaan.

Luonnollisen juoksun kurssi

59,00 sis. alv 24 %

Luonnollisen juoksun peruskurssi on juuri sinulle, joka haluat nauttia hölkkäämisestä ja juoksemisesta terveenä läpi elämän. Juokseminen voi siis olla nautinnollista.

Kurssi sopii sinulle, joka haluat aloittaa terveyttä edistävän juoksemisen tai palaat uudelleen juoksun pariin. Kurssi sopii myös kokeneemmalle juoksijalle, kun haluat tarkistaa juoksutekniikkasi ja saada vinkkejä sen muuttamiseksi luonnollisemmaksi ja terveellisemmäksi.

Kurssi kestää 2 tuntia.

  • Ymmärrät miksi luonnollinen juoksutekniikka on tärkeä
  • Opit luonnollisen juoksun peruselementit
  • Arvokkaita neuvoja miten voit muuttaa nykyistä juoksutekniikkaasi luonnollisemmaksi
  • Ohjeita luonnolisen juoksutekniikan harjoiteluun
  • Oma juoksutekniikka videoidaan kurssin aikana kahdesti, jotta näet itse miten tekniikkasi muuttuu harjoitusten myötä.
  • Lisäksi saat vinkkejä miten valita oikeanlaiset kengät luonnolliseen juoksuun.

Checkout - Oma maksutapa kaikille

Poista
Luonnollisen juoksun kurssilla
  • Ymmärrät miksi luonnollinen juoksutekniikka on tärkeä
  • Opit luonnollisen juoksun peruselementit
  • Arvokkaita neuvoja miten voit muuttaa nykyistä juoksutekniikkaasi luonnollisemmaksi
  • Ohjeita luonnolisen juoksutekniikan harjoiteluun
  • Oma juoksutekniikka videoidaan kurssin aikana kahdesti, jotta näet itse miten tekniikkasi muuttuu harjoitusten myötä.
  • Lisäksi saat vinkkejä miten valita oikeanlaiset kengät luonnolliseen juoksuun.
Kurssi kestää 2 h
Nimike lisätty ostoskoriin.
0 items - 0,00